Metsästys Suomessa

Susi.

Tapetilla, suurin punaisin kirjaimin kirjoitettuna.

Ennen kuin ryhdyn analysoimaan tuon petoeläimen tilannetta Suomessa, joudun ottamaan ensimmäiseksi esille Suomen metsästyskulttuurin yleisesti. Meidän olisi tarkoitus toimia kestävän kehityksen mukaisesti, jotta saisimme pidettyä riistakannat hyvinä sekä kestävinä metsästää. Riistanhoito on tärkein osa kestävää metsästystä. Pahoittelen karkeaa sekä muodotonta tekstiä, siitä on aikaa, kun olen viimeksi kirjoittanut..

Tällä hetkellä Suomessa mtsästyslupien määrät vaihtelevat vuosittain, välillä suurestikin. Tämä kertoo sen, että meillä ei osata säännöstellä ja pitää yllä hyviä riistakantoja. Asialle täytyisi ilman muuta tehdä jotain. Otetaan käsittelyyn hirvi, jota metsästetään joka puolella Suomea. Karkeana esimerkkinä voisi sanoa, että jos toissavuonna olisi jollain alueella ollut hyvä hirvikanta ja sinne olisi saatu 30 lupaa, jotka  pyritään suomalaiseen tyyliin käyttämään kaikki, ja haetaan varmuuden vuoksi vielä lisälupia. Viime vuonna hirvikanta olisi sitten pienentynyt ja lupia annettaisi 7 kpl. Tänä vuonna kanta olisi taas vähän suurempi, lupia saataisi 15 jne. Tämä on samanlaista kuin jojo-laihdutus, eli pidemmän päälle ei kovinkaan terveellistä. Lisäksi tietysti vaikuttaa kaadettavat yksilöt, eivät lehmät yksinään pysty lisääntymään. Kukapa ei tosin haluaisi kaataa sitä 10 piikkistä sonnia, kun pääsee Metsästys&Kalastus lehden kymppikerhoonkin. Sama pätee valkohäntäpeuraan, ja miksei kauriiseenkin, joita on muutenkin vähäinen määrä Suomessa.

Pointtini on siis se, että meidän olisi opittava käyttämään jaettavat luvat fiksusti. Pitäisi jättää pois myös se ajattelutapa, että kaikki on kaadettava ennen kuin naapuriseura kerkiää. Meidän pitäisi tehdä yhteistyötä. Riistanhoitoon olisi panostettava paljon enemmän. Ruokintapaikkoja voi perustaa useita, jopa melko lähekkäin toisiaan, niin kaikki yksilöt pääsevät varmasti osingoille. Ruokinta olisi aloitettava hyvissä ajoin syksyllä, ja sitä pitäisi pitää yllä alkukesään asti. Monet varmasti lopettavat peurojen ruokinnan heti, kun metsästysaika on loppunut. Ja tämähän on väärin. Eikö olisi mielekkäämpää hoitaa riistakantoja siten, että vuosittain saisi metsästää suurin piirtein saman verran elikoita. Tietysti kun aloitetaan tarpeeksi pienestä, niin määrä rupeaa kasvamaan ja jatkossa saataisi metsästää sitten enemmän. Tässä tulee esille sitten metsänomistajat. Hirvi on heille haittaeläin, kun se tekee vahinkoa vaivalla istutettuihin taimikoihin. Kuka korvaa sitten heille aiheutuneet vahingot, kun hivikanta kasvaa? Tämä kysymys tulee monesti esille, kun olen keskustellut mm. hirvilupien käyttämättä jättämisestä. Tähän voisi joku viisaampi vastata ja kehittää jonkun hyvän, kestävän ratkaisun.

Villisika on toinen. Olisi hienoa päästä metsästämään villisikaa, kuten Puolassa ja jopa Virossa. Meillä Suomessa sikuli on lainsuojaton, se tuottaa hallaa maanviljelijöille. Mikäli ruokintapaikkoja olisi useita, kyllä se sikakin niissä kävisi. Saataisi sekin kanta kasvamaan kestäväksi metsästää. Sehän on se paras vaihtoehto - että riistakannat ovat tarpeeksi kestäviä metsästää. Koska me opimme sen?

Tämä kaikki koskee jokaista riistalajia Suomessa, pienriistaa, lintuja, hirvieläimiä sekä suurpetoja. Ilves vie kauriita, susi tappaa hirviä ja metsäpeuroja, tämä on hyvin valitettavaa, mutta totta. Metsästäjien silmissä näkyy viha, kun löytyy kauriin raato ison kissan jäljiltä. Näin se vaan on - valitettavasti ihminen ei ole ainoa petoeläin maapallolla. Suurpedotkin tarvitsevat ravintoa, ja ne tekevät sitä mikä on niille luonnollista - tappavat riistaa. Ihminen on melkein samalla pallilla suurpetojen kanssa, suureksi osaksi kun meillä on sama saalis. Tämän vuoksi meidän pitäisi hoitaa riistakannat kuntoon. Se ero meissä ja pedoissa on, että myös ne kuuluvat saaliseläimiimme. Olisi hyvä saada aikaan jonkinlainen tasapaino. Tästä pääsemme pikkuhiljaa suureen susikysymykseen, johon tosin sisällytän kaikki suurpedot.

Metsästys on osa kulttuuria ja ihmisen luontoa. Aktiiviluonnonsuojelijoille sellainen kysymys, että miksi meidän pitäisi lopettaa sellainen, jota olemme tehneet ihmislajin alusta asti? Perusteeksi ei käy se, että metsästys on tarpeetonta, sitä se ei nimittäin ole.

Otetaan vielä esille maatilalliset sekä metsänomistajat. Paljon puhutut susien hyökkäykset lammasaitauksiin voitaisi ehkäistä petoaidoilla ja laumanvartijakoirilla. Mutta kuka ne maksaa? Maatilat pyörivät muutenkin EU-tuilla niin saadaanko EU:lta tukia myös petovahinkoja vastaan? Korvaako valtio moiset rakennelmat (petoaidat) vai joutuuko kukin hoitamaan asiansa itse? Mikäli näin on, niin silloin tietysti myös tuotteen hinta kasvaa. Suomalaisen lihan hinta nousee, mutta onko kansa valmis maksamaan kotimaisesta tuotteesta enemmän? Tämä voidaan rinnastaa myös yleisesti maatilaneläimien pitoon. Eläimille pitäisi rakentaa isommat tilat ja tarjota enemmän virikkeitä. Tämä kaikki tarkoittaa tuotteen hinnan nousua. Ovatko suomalaiset valmiita maksamaan ruoastaan enemmän?

Susi on tätä nykyä tulenarka aihe. Tästä olisi hyvä ryhtyä keskustelemaan järkevästi ja kaikki osa-alueet huomioon ottaen. Ymmärrän hyvin, että monilla on syystä tai toisesta tunteet herkällä, mutta jotta asioihin saataisi jonkinlaista edistystä, pitäisi yrittää rauhoittua ja tosiaan punnita asioita monelta kantilta. Itse olen metsästäjä, en ole susivihaaja, mutten myöskään suojele niitä sokeasti. Olen kiinnostunut riistaseurannasta, ja haluaisin osallistua riistantutkimukseen jollain tapaa. Olisi mielenkiintoista seurata tarkemmin eläinten olemusta, kehittymistä ja selviämistä luonnossa, siten niitä oppisi myös ymmärtämään paremmin. RKTL tuntuu vain haluavan pitää tutkimuksensa oman sisäpiirin tiedossa, mikä on suuri sääli. Etenkin nuoria metsästäjiä pitäisi valistaa paljon, ja heitä pitäisi opastaa järkevillä tavoilla edistämään kestävää metsästystä sekä riistanhoitoa. Varsinkin heitä pitäisi ottaa mukaan riistantutkimuksiin, jotta tulevaisuudessa saataisi tehtyä kompromissiratkaisuja ja pitäydyttäisi tosiasioissa. Tutkimustulokset pitäisi olla juklkisia, jotta kaikki halukkaat saisivat seurata niitä. Tietysti erilaiset koulutus/tiedotustilaisuudet ovat mahdollisia, ei niistä haittaakaan voi olla, jos ne vain järjestetään järkevästi ja pidetään sisällöltään asiallisina. Kun ihmiset tietävät enemmän, he rauhoittuvat. Ja kun asioille tehdään jotain konkreettisesti, niin sehän se paras keino on. Ehdottaisin edelleen näille surullisen kuuluisille pihasusille ensiapuna karkoittavia keinoja, esimerkiksi kumiluoteja, jotta ne oppivat karttamaan ihmistä. Suden paikka kun ei ole asutusten lähellä.

Katsoin Köyliön susi-ilta - taltioinnin joku aika sitten. Sieltä toisin esille pannoitusasiaa. Yksi ratkaisukeino olisi ilmeisesti se, että kaikki suden pyrittäisi pannottamaan ja niiden liikkeiden tiedot julkiseksi nettiin. Sieltä ihmiset voisivat seurata, missä sudet kulkevat, ja valita jahtimaastonsa sen mukaan. Ei tämäkään ole ihan oikein. Loppupelissä ihminen ei ole se, jonka pitää väistyä.


Noora Marin